B-kirjaimella alkavat roskaelokuvat : Basket Case (1982), BloodRayne (2005), Bride of The Monster (1955)

Basket Case (1982)

New Yorkissa asuva ohjaaja Frank Henenlotter katsoi paljon elokuvia 1960-70 luvulla. Erityisesti hän katsoi eksploitaatioelokuvaa, jota näytettiin paljon Manhattanin 42th kadun lukuisissa teattereissa. Siellä hän sai vaikutteita erinäisistä leffoista ja päätti itsekin toteuttaa omansa. Vuonna 1982 ensi-iltansa sai kauhuelokuva Basket Case.

Basket Case IMDB-sivustolla:

https://www.imdb.com/title/tt0083624/?ref_=fn_al_tt_1

Elokuva on Frankin ensimmäinen kokoillan elokuva, joka tuotettiin pienellä budjetilla sekä kuvausryhmällä. Basket Case onnistui ja menestyi niin hyvin, että Frank pystyi 90-luvulla ohjaamaan siihen kaksi jatko-osaakin.

Josephine: What's in the basket?

Duane Bradley: [laughs] My brother!

Elokuva kertoo Bradleyn siamilaisista veljeksistä, jotka ovat erotettu kirurgisesti toisistaan. Toinen heistä on normaali, mutta toinen pahasti epämuodostunut ja elää korissa, jota veli kantaa mukanaan. Muistona irrotuksesta veljellä on kyljessään myös melkoinen arpi. 

Lääkärit, jotka irrottivat veljekset toisistaan asuvat New Yorkissa ja nyt sinne on saapunut myös Duane, joka asettuu paikalliseen motelliin asumaan veljensä kanssa. Hänellä on vain yksi päämäärä, kosto.

Duane lähtee kostamaan, mutta samalla hän tutustuu paikalliseen naiseen, joka saa Duanen miettimään asioita laajemmin. Murhanhimoinen veli korissaan ei tätä hyväksy, joten ristiriita on valmis.

Kannattaako katsoa?

Kannattaa varauksin, koska elokuva on erinomainen esimerkki, miten pieni budjetti ei välttämättä ole haittana, jos idea ja toteutus ovat kunnossa. Budjetti on ollut arvion mukaan vain 35 000 dollaria, eli ei juuri mitään elokuvien maailmassa. Elokuvan alussa, kun Duane kirjautuu hotelliin, niin hän kaivaa taskustaan nipun seteleitä. Nippu on melkein leffan koko budjetti. Samoin kuin Birdemic: Shock and Terror leffassa, myös tässä osa lopputekstien tekijöistä on keksittyjä, jotta työryhmän pienuus ei paljastuisi. 

Yllättävän vähän nämä rajoitteet elokuvassa näkyvät, lähinnä ääniraidassa, joka on välillä ongelmallinen laadultaan. Asiaa ei paranna se, että useampi leffan näyttelijä kirkuu kovaa ja korkealta tietyissä kohtauksissa. Muuten elokuva on laadultaan ihan ok ja on hieno nähdä 80-luvun New Yorkia elokuvassa. Ainakin osa kohtauksista on kuvattu Franklin Streetillä, Tribecassa, joka sijaitsee Manhattanilla.

Elokuva on myös 91 minuuttisena kestoltaan sopiva eikä ole tylsä. Muovailuvahasta tehty, stop motion animaatiolla toteutettu veli on hieman karu, mutta se sopii hienosti elokuvan tunnelmaan eikä elokuva muutu täysin typeräksi missään vaiheessa.

Elokuvassa on paljon hyvää. 80-luvun New York, sopiva kesto, hieno idea ja kohtalainen toteutus. Osa näyttelijöistä näyttelee varsin rasittavasti yli ja tappokohtauksia olisi voinut leikata lyhyemmäksi tai toteuttaa ne muuten paremmin. Varsinaisen roskaelokuvan sijasta leffa on onnistunut, pienen budjetin kauhuelokuva.

☆☆☆

 BloodRayne (2005)

Uwe Boll on vuosien varrella tullut kuuluisaksi erityisesti huonoista peliaiheisista elokuvista, kuten Alone in the Dark, Far Cry ja BloodRayne. Nykyisin hän pyörittää (menestyvää) ravintolaa Vancouverissa, Kanadassa ja on eläköitynyt elokuvien teosta.

BloodRayne IMDB-sivustolla:
https://www.imdb.com/title/tt0383222/?ref_=nv_sr_srsg_0

Vladimir: My companion seems to be missing. I do not know what has become of him!

Michael Madsen, Udo Kier, Michelle Rodriguez, Ben Kingsley ja artisti Meat Loaf ovat mukana tässä elokuvassa. Ben Kinsley on Oscar voittaja ja eipä muutkaan listatut näyttelijät kehäraakkeja ole. No ehkä Michael Madsen nykyään, mutta ei vuonna 2005. Muusikko Meat Loaf on ollut elokuvassa Fight Club, joten kyllä hänkin osaa näytellä. 

Dhampir (kyllä, oikea sana) on ihmisen ja vampyyrin epäpyhä jälkeläinen. Elokuvassa sitä edustaa Rayne, roolissa Kristanna Loken. Dhampiriin eivät tehoa krusifixsit ja he eivät juo ihmisverta kuten tavalliset vampyyrit, mutta heillä on silti heikkous pyhää vettä kohtaan. Jos tämä kuulostaa typerältä, niin sitä se on. 

Vampyyrikuningas Kagan, roolissa Ben Kinsley, edustaa elokuvan pahista ja hän on Raynen isä. Tavoitteena on tuhota ihmiskunta ja sitä varten Kagan on koonnut armeijan, joka koostuu sekä ihmisistä, että vampyyreistä.

Leffan idea on typerä eikä Bollin tulkinta asiasta sitä paranna. Ihmetellä voi, miksi Ben Kinsley lähti elokuvaan mukaan. Oscar voittaja näyttelemässä vampyyrikuningasta Uwen ohjauksessa tuntuu ajatuksena kummalliselta. Uwella oli jo elokuvan teon aikoihin huonon ohjaajan maine. No haastattelussa Ben Kinsley totesi aina halunneensa näytellä vampyyria, joten ehkä tämä elokuva oli riittävä syy.

Kannattaako katsoa?

Ei. Vaikka elokuvassa on hauskan typeriä kohtauksia useampia, niin kokonaisuus on negatiivinen eikä leffa innosta katsojaa. Meat Loaf, Ben Kinsley ja Michael Madsen ovat hyviä näyttelijöitä, mutta heidän ammattitaitonsa ei leffassa näy. BloodRayne on tylsä, typerä eikä siinä ole hyviä roskaelokuvien piirteitä. 

☆

Bride of The Monster (1955)

Postimiehen poika Edward Davis Wood Jr. syntyi vuonna 1924 ja halusi kovasti ryhtyä elokuvaohjaajaksi. Hänen ensimmäinen elokuvansa oli vuonna 1948 tehty 30 minuuttinen lännenelokuva Crossroads of Laredo, jota ei koskaan julkaistu. Sitä seurasi Glen or Glenda (1953) ja Bride of the Monster (1955).

Bride of The Monster IMDB-sivustolla:

https://www.imdb.com/title/tt0047898/?ref_=fn_al_tt_1

Bride of the Monster elokuvassa mukana olivat hänen ystävänsä Bela Lugosi ja Tor Johnson. He olivat myös Ed Woodin Plan 9 from Outer Space leffassa, joka on Ed Woodin tunnetuin työ.

Ed Woodia on yleisesti pidetty huonojen elokuvien esimerkkiohjaajana, mutta hänellä oli hyvä vaisto mitä näyttelijöihin tulee. Varsinkin Bela Lugosin mukaan houkutteleminen oli hyvä idea, koska erinäisistä ongelmistaan huolimatta hänellä oli silti nimeä Hollywoodissa. 

                Prof. Strowski: Now I am here, sent to bring you home.

                Dr. Eric Vornoff: Home? I have no home. Hunted, despised, living like an animal! The jungle is my home. But I will show the world that I can be its master! I will perfect my own race of people. A race of atomic supermen which will conquer the world! Ha ha ha ha ha ha!

Hullu tiedemies, Dr. Eric Vornoff (Bela Lugosi) yrittää luoda uuden superihmisen käyttäen apunaan ydinvoimaa. Reportteri Janet Lawton päättää perehtyä asiaan tarkemmin ja joutuu tiedemiehen vangiksi.

Bride of The Monster kestää 69 minuuttia, joka on sopiva mitta tälläiselle roskaelokuvalle. Mustekalataistelu, jatkuva salamointi ja ukkonen sekä Vornoffin puhe (ylempänä) ovat leffan onnistunutta antia.

Kannattaako katsoa?

Kannattaa. Elokuvassa on 50-luvun hirviö/scifi elokuvien tunnelmaa ja se on juuri sopivalla tavalla liioitteleva. Kokonaisuutena elokuva on Ed Woodin paras, vaikka ei yllä typeryydessään Plan 9 elokuvan tasolle. Se on kuitenkin tasapainoisempi ja juoni on järkevämpi, Ed Woodin mittapuulla siis.

Bela Lugosin hahmo on hyvä ja Tor Johnson on onnistunut hänen apurinaan. Elokuva ei myöskään ole mitenkään tylsä, vaan enemmänkin viihdyttävä. Hyvä suoritus Ed Woodilta.

☆☆☆☆